Nauhatehtaan alue kehittyy

1.2.2017

Lamminpäähän syntyy uusi kerrostaloalue seuraavien vuosien aikana. Lamminpään itäosassa sijaitseva pienteollisuusalue väistyy uudisrakentamisen tieltä. Toiveissa on, että tuhat uutta asukasta antavat sykäyksen palvelujen kehittymiselle myös Lamminpäässä.

Varapuheenjohtaja Antti Mäkelä ja johtokunnan jäsen Rauni Kallio-Ruohonen osallistuivat Nauhatehtaan alueen yhteistyöryhmän suunnittelutilaisuuteen 19.1. Tilaisuudessa kuultiin alueen asukkaiden mielipiteitä ja toiveita siitä, miten uusi alue parhaiten istuisi katukuvaan, ja miten varsin hankalat liikennejärjestelyt saataisiin toimivimmiksi. Läsnä oli 25 henkilöä. Tiedotamme asiasta sitä mukaa, kun saamme tietoa hankkeen etenemisestä. Voimme vaikuttaa vain olemalla mukana aktiivisesti. Kaavan numero on 8585.